Ommelten välinen aika Yle Teemalla ja Yle Areenassa

Nyt kun Velvet – Muotitalon tarina loppui toistaiseksi, alkoi Yle näyttää toista espanjalaista sarjaa Ommelten välistä aikaa. Tämäkin sarja sijoittuu Madridiin. Palkittua ja kehuttua sarjaa näytetään maanantaista keskiviikkoon yhteensä 17 jaksoa. Jaksot tulevat nähtäväksi myös Yle Areenaan.

Sarja sijoittuu vuoteen 1936 ja kertoo nuoresta naisesta Sirasta. Jo ensimmäisessä jaksossa saadaan kolmiodraaman ainekset kasaan.

Horchataa juhlissa

Sarjan ensimmäisessä jaksossa on hauska yksityiskohta, kun sarjan henkilöt menevät juhlimaan ja tilaavat horchataa. Horchata on erikoinen juoma, jota saa Espanjassa ostaa kaupasta tai horchateriasta. En oikein koskaan tiennyt, mistä juoma tehdään, mutta sarjassa juoma oli suomennettu ”maakastanjajuomaksi”.

Jaksossa naiset tilaavat ensin horchataa, mutta lopulta Sira saakin vermuttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *