Kirja talvesta Torreviejassa: Vanha nainen Espanjassa

Sain luettavakseni omakustannekirjan ”Vanha nainen Espanjassa”. Päiväkirjamaisen kirjan on kirjoittanut Sirkku Passinen ja se kertoo tapahtumia kirjailijan elämästä Torreviejassa. Kirja muodostuu helppolukuisista kappaleista, joita voi lukea yksitellen vaikka iltaisin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat tuttuihin paikkoihin Torreviejaan ja lähistölle sekä muutamiin muihin Euroopan kaupunkeihin, joissa päähenkilö käy matkansa aikana. Kirjan tapahtumat ovat tapahtuneet jo muutama vuosi sitten, joten tätä kirjaa ei voi juurikaan hyödyntää matkaoppaana, vaan kyse on ennemminkin matkakertomuksesta. Moni asia onkin muuttunut noista ajoista, sillä vielä muutama vuosi sitten käytiin nettikahvilassa lukemassa sähköposteja ja käytettiin paperisia karttoja. Nykyään sähköpostit tulevat älypuhelimeen ja karttojakin voi ladata mobiililaitteelle kohtuuhintaisilla roaming-maksuilla. Myös esimerkiksi Zenia Boulevardista ei mainita mitään, sillä se on avattu vasta pari vuotta kirjan tapahtumien jälkeen. Myös lentokuviot ovat muuttuneet kirjan ajoista: Airfinland on konkurssissa eikä Ryanairilla enää pääse lentämään Tampereelta Espanjaan.

Vanha nainen Espanjassa -kirjan kansi

Heti kirjan alussa lähdetään Tampereelta Tammelantorin poikki kohti Pirkkalan lentoasemaa, josta matka jatkui Ryanairilla. Tämä tuntui tutulta, koska olen itsekin lähtenyt samaan tapaan matkalle monta kertaa, myös Tammelantorin poikki. Alicanten lentokenttä ja Torrevieja jatkavat tuttujen paikkojen esittelyä. Kirjan päähenkilöllä on vuokra-asunto Torreviejassa ja hän kulkee vieraidensa kanssa eri paikoissa paikallisbusseilla, lainatulla polkupyörällä ja välillä vuokra-autolla. Ruuat, menu-del-diat, baarit ja ravintolat ovat isossa roolissa kirjan kerronnassa. Lukija tavallaan oppii kirjan henkilöiden mukana: alussa jo muuttaminen toiseen maahan ja uuteen kulttuuriin sopeutuminen tuntuu jännittävältä, mutta myöhemmin jännitystä tuleekin kohdalle sattuvista tapahtumista ja kommelluksista.

Sivu kirjasta Vanha nainen Espanjassa: La casa

Kirja on mukavaa luettavaa varsinkin sellaiselle, joka on itse ollut vastaavassa tilanteessa ja viettänyt arkeaan Espanjassa. Monet tapahtumat tuntuvat liiankin tuituilta, kuten vaikka toistuvasti paukahtelevat sulakkeet. Espanjan kieltä voi oppia muutaman sanan, sillä monet kappaleiden otsikoista on kirjoitettu kahdella kielellä. Kevyt kirja toimii hyvin vaikka rantalukemisena Espanjassa ollessa. Tietääkseni sitä on saatavilla joistain Torreviejan suomalaisista kirjastoista.

Sivu kirjasta Vanha nainen Espanjassa: El coche

Painettua kirjaa myy esimerkiksi Adlibris: Vanha nainen Espanjassa Adlibris-verkkokaupassa hintaan 14€ (8/218).

Kirjan esimmäiset luvut on luettavissa Google Kirjat -palvelussa ja sieltä kirjan voi ostaa myös sähköisenä.

Oletko kiinnostunut muista Costa Blancalle sijoittuvista kirjoista? Lue juttu hauskasta romaanista Uurna tai Costa Blanca Top 10 matkaopaskirjasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *