Mundomar eläintarha

Kävimme Mundomar-eläintarhassa Benidormissa.

Eläintarhaan on helppo löytää, sillä sinne on opastettu aika hyvin ja paikka on mäen päällä. (Jos löytää Benidorm Palacen, niin sen kohdalta ”ylöspäin”.)

Eläintarhaan maksaa aikuiselta 29€ eli se on aika arvokas. Huom! Alicanten lentokentältä, matkalaukkuhihnojen jälkeen saa usein etuseteleitä juuri Mundomariin ja huvipuisto Terra Miticaan. Etusetelillä pääsee esimerkiksi kaksi yhden hinnalla. Aina niitä ei välttämättä saa, mutta ainakin sesonkin ulkopuolella uskoisin niitä jaettavan.

Eläintarhassa on lähinnä vesieläimiä ja pienempiä maaeläimiä. Norsuja, leijonia ja isoja apinoita ei ole. Sen sijaan delfiinejä ja merileijonia on, ja niillä on myös omat shownsa. Showssa työntekijät esittelevät eläimiä ja eläimet tekevät käskystä temppuja. Mundomarissa on myös paljon lintuja: muunmuassa papukaijoja ja pingviinejä.

Mundomar sopii hyvin lapsille, mutta aikuiselle nähtävää ei ole kovin paljoa. Varsinkaan jos delfiinit on jo nähnyt esimerkiksi Tampereella. Eläintarha on rakennettu rinteeseen ja sieltä on upean näkymät kaupunkiin.