Tekemistä Costa Blancalla elokuussa

Olen menossa seuraavan kerran Alicanten suuntaan vasta elokuun loppupuolella. Samalla on ensimmäiset kesälomapäiväni, eli saan viettää töissä koko heinäkuun ja suurimman osan elokuusta muiden lomaillessa. Onneksi oman lomani vihdoin koittaessa sitä kestää useampi viikko. Elokuu on kesäsesongin aikaa, joten silloin kaikki mahdolliset palvelut ovat avoinna ja turisteille on keksitty tekemistä joka päivälle.

Sain menovinkin La Nucian kirpputoreista. Joka sunnuntai La Nuciassa on kahdetkin kirpputorit. Eli kyseessä on ilmeisesti markkinat, joissa myydään lähinnä käytetttyä ja muuten vanhaa tavaraa. Vanhan tavaran markkinat ovat aina kiinnostavia ja niiltä voi tehdä hyviä löytöjä!

Nähtävyydet

Loman aikana olisi tarkoitus tuottaa aineistoa tänne. Olen ollut pahoillani siitä, että nähtävyyksiä on sivuilla esitelty vain kaksi: Santa Barbaran linnoitus, Tabarcan saari ja Guadalestin kylä. Mutta siinähän on kolme! Olen vain unohtanut tehdä Guadalestin kylästä nähtävyyssivun, vaikka tarvittava ainesto on olemassa marraskuisen reissun jäljiltä. Eli pian nähtävyyksiä on tehtynä kolme. Ei sekään vielä ole kovin paljoa, joten ole suunnitellut tekeväni elokuussa tänne lisää nähtävyyssivuja. Tulevia nähtävyyksiä tulevat olemaan ainakin Torreviejan vaaleanpunainen suolajärvi ja Algarin putoukset.

Museot

Sivuilla on ollut hyvin vähän tietoa museoista, vaikka niitä on vähän joka paikassa. Santa Polan keskustalinnakkeella on hieno pikkumuseo, jossa olen käynyt. Sieltä saa opiskelijakortilla alennusta. Santa Barbaran linnoitus on tavallaan myös museo. Näiden lisäksi Torreviejassa on ilmainen suolamuseo, Villajouhassa suklaamuseo ja Alicantessa taidemuseo MACA sekä arkeologinen museo MARQ. Guadalestissa on useita museoita ja Tabarcallakin on moderni museo. Eli näissä kyllä riittää ihmeteltävää. Elokuussa ajattelin käydä ainakin suolamuseossa ja suklaamuseossa, joissa en ole vielä käynyt.

Kaupungit

Kaupungeista on viime kerroilla jäänyt käymättä Elche, Benidorm ja Murcia. Elchessä en ole käynyt vuosiin, vaikka siellä on monenlaista nähtävää. Kiinnostava ja ainutlaatuinen se on varsinkin jalkapallojoukkueensa takia: Elche on Costa Blancan ainoa La Liga -joukkue. On siellä varmasti jotain muutakin kiinnostavaa. Sain vinkin, että Elchen kaupungin ulkopuolella on valtava El Corte Ingles.

Benidormissa olen kyllä  käynyt, mutta jotenkin sen vanhakaupunki on jäänyt huomaamatta. Tällä kerta olisikin takoitus jättää auto pois ja mennä kaupunkiin julkisilla kulkuneuvoilla.

Murcia on alueen suurimpia kaupunkeja ja siellä on mm. toistaiseksi ainoa Ikea. Kaupungissa on myös historiallinen keskusta. Tännekin voisi yrittää ilman autoa.

Vesipuistot

Moni sivuston lukija on ollut kiinnostunut vesipuistoista. Vaikka itseäni ei kovin paljoa vesipuistot kiinnostakaan, niin elokuussa olisi tarkoitus käydä kokeilemassa jokin alueen vesipuistoista, esimerkiksi Torreviejassa tai Benidormissa. Mukavaa vaihtelua se on meressä polskimiseen, mutta tuntuu hassulta maksaa siitä, varsinkin kun liukumäet yms. eivät sinänsä kiinnosta. Vesipuistot ovat auki vain sesonkiaikana, joten nyt jos koskaan niitä voi testata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *