Benidorm TV-sarjaa näytetään Ylellä

Yle kertoo näyttävänsä Benidormista kaudet 5, 6 ja 7. Kyselin tästä aiemmin Twitterissä, mutta silloin näistä uudemmista Benidorm TV-sarjan kuutos- ja seiskakausista ei osattu sanoa mitään tarkempaa.

Sarja on oikeastikin aika hyvä ja se on ollut erityisen suosittu Brittien keskuudessa. Itse olen katsonut siitä yksittäisiä jaksoja vanhemmilta kausilta sekä kuudennen tuotankauden. Nyt onkin siistiä, että näen myös viidennen kauden, kuudennen uudelleen sekä seitsemmännen eli uusimman tuotankauden. Ehdin juuri sopivasti katsoa viidennen kauden ennen kuin lähden seuraavan kerran Costa Blancalle lomailemaan. Sarjan kuvauspaikkoja voisi käydä katsomassa Benidormissa käydessä.

Sarjaa katsomalla saa aika hyvän käsityksen myös Benidormin todellisuudesta Brittien lämpimänä juhlakaupunkina. Sarjan huumori perustuu juuri siihen, että kohtausten tapahtumat ovat vain lievästi liioiteltuja ja ne voisi tapahtua oikeastikin.

Benidorm Yle Areenassa

Sarjan jaksot tulevat katsottavaksi myös Yle Areenaan 30 päiväksi jakson TV-esityksen jälkeen. Ensimmäisen jakson voi katsoa täältä. Jaksoa on katsottu lähes 17000 kertaa, joten ainakin kauden avausjaksolla on ollut Suomessakin paljon katsojia.

 

Benidormin liityntäpysäköinti Venta Lanuza

Mietin aiemmin mahdollisia parkkipaikkoja Benidormin kaupungin ulkopuolelta raitioradan varresta.

Nyt luulen löytäneeni hyvän liityntäpysäköintipaikan:

Paikka on N-332-tien varrella heti poistumisrampin kohdalla. Alueella on ensin hiekkakenttä autolle ja muutaman metrin kävelyn päässä Tramin ratikkapysäkki. Lue lisää →

Ratikalla Benidormiin ilman autoa

Varsinkin elokuussa parkkipaikan löytäminen Benidormista on todella vaikeaa. Benidormissa on aina vaikea löytää parkkipaikkaa, mutta sesonkiaikana heinä-elo-syyskuussa se on mahdotonta.

Olen miettinyt tekeväni niin, että jätän auton johonkin rauhallisempaan paikkaa ja kuljen loppumatkan Tramilla eli Alicanten ja Benidormin välillä kulkevalla ratikalla. Myös Alicantesta on vaikea löytää parkkipaikkaa, joten ole ajatellut raitiovaunun lähtöpaikaksi jotain kylää Alicanten ja Benidormin välistä. El Campello on varmaankin liian lähellä Alicantea ja vielä turhan vilkas kaupunki, mutta siitä seuraavat pysäkit Tramin reitillä voisivat olla parempia. Lue lisää →

Benidorm -tv-sarjan 7. kausi alkoi eilen Britanniassa

Brittien suosima komediasarja Benidorm jatkui eilen Britanniassa. Sarja kertoo säästeliäiden Brittien lomailusta Benidormissa ja se kuvataan myös oikeasti Benidormissa. Sarja on voittanut palkintoja ja se on hyvin suosittu Britanniassa.

Eilen tullut kauden avausjakso keräsi lähes kuusi miljoonaa katsojaa.

Suomessa sarjaa on hankala seurata. Yle on joskus näyttänyt vanhoja jaksoja, mutta uusimpia kausia ei näy Suomessa lainkaan. Myös verkon kautta on hankala seurata sarjaa, koska viralliset väylät eivät toimi Suomessa. Vertaisverkkojen kautta lataaminen onnistuu helpommin. Vaikka tämä onkin piratismia, niin se että TV-yhtiö ei pysty tarjoamaan sarjaa katsojalle kohtuuhintaan, vähentää kynnystä laittomaan lataukseen. Valinta on siis joko laiton lataus tai ei sarjaa lainkaan, kun laillista vaihtoehtoa ei ole tehty mahdolliseksi.
image



Hotels.com_630X300_FI- sales

Hotellien löytäminen mobiilisovellusten avulla

Matkalla voi tulla tarve hotellille. Perusmatka Costa Blancalle on sellainen, missä tilataan halpalennot erikseen ja lentojen lisäksi muutama hotelliyö. Vaikka matkalla asuisi omistus- tai vuokra-asunnossa, pieni hotellimatka esimerkiksi Madridiin,  Benidormiin tai Ibizalle voi olla mukava loma peruslomailusta. Myös sukulaiset ja muut vieraat aiheuttavat tarvetta hotelleille. Kokemuksesta voin sanoa, että hyvienkin ystävien majoittaminen alkaa muutaman päivän jälkeen käydä hermoille.

Äkilliseen tarpeeseen löytää hyvin hotelleja esimerkiksi Booking.comista, Hotels.comista tai Trivagosta. Kaikkia palveluja voi käyttää tietokoneen selaimella, mutta usein kätevämpää on ladata sovellus mobiililaitteeseen. Sovelluksia löytyy Applen laitteille, Androidille ja Windows Phonelle.

Sovelluksen avulla saa helposti hotellit kartalle ja voi valita hotellin, joka on lähellä esimerkiksi tiettyä asuinaluetta.
image

image