Ravintola Casablanca Guardamarissa

Selailin lomalla Costa Blanca top10 -kirjaa, josta kirjoitin arvion joulukuussa. Kirjassa suositellaan Guardamarissa sijaitsevaa Casablanca-ravintolaa.

Kodikas rantaravintola on perheyritys. Aamiaista, brunssitapaksia, tuoretta kalaa, pihvejä ja paljon muuta.

Olimme tänään Guardamarin rannalla ja huomasimme sattumalta tämän kirjasta tutun ravintolan. Kun saimme auringonotosta tarpeeksemme, ajattelimme käydä vielä syömässä jotain kehutussa ravintolassa.

Istuimme pöytään, mutta emme saaneet lainkaan palvelua. Ilmeisesti olimme väärään aikaan liikkeellä, keittiö oli suljettu ja tarjoilijat pitivät sopivana palveluna jättää asiakkaat huomioimatta. Palvelu ei ollut huonoa vaan olematonta. Istuimme n. 15 minuuttia pöydässä ja lähdimme pois. Tämäkin aika olisi säästynyt, jos joku olisi kertonut ravintolan olevan suljettu.

Ravintola jäi siis kokematta. Varsinkin perinteisissä perheyrityksissä ruoka-ajat ovat tärkeitä, eikä ruokaa tai edes palvelua saa näiden aikojen ulkopuolella. Turistin kannalta olisi kuitenkin hyvä, jos aukioloajat olisivat edes esillä jossain tai niistä kerrottaisiin, kun asiakas tulee paikalle. Ketjuravintoloissa ja esimerkiksi El Corte Inglesin ravintolassa ruokaa saa aina, mutta paikallisten ruoka-aikojen ulkopuolella saa syödä rauhassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *