LaLiiga jatkuu Elchessä syksyllä – ¡Mucho Elche!

Lauantai-iltana ratkesi LaLiigan kauden mestaruus sekä putoajat. Mestaruuden vei muutaman vuoden tauon jälkeen Atlético Madrid. Edelliset kuusi kautta meni FC Barcelonan ja Real Madridin mestaruuksilla. Itseäni kiinnosti enemmän putoamistaistelu ja lähinnä se, jääkö ”kotijoukkueeni” Elche kolmen putoajan joukkoon voi pääseekö se jatkamaan pääsarjassa ensi kaudella. Ja jatkaahan se!

¡Mucho Elche!

Edellisessä postauksessa arvioin, että pisteitä pitäisi saada lopuista kymmenestä pelistä 10. Lopulta Elche sai 11 pistettä: kolme voittoa, kaksi tasapeliä ja viisi tappiota. Voitoista kaksi tuli kahdesta viimeisestä pelistä ja ne olivatkin pakkovoittoja, tappioihin ei enää ollut varaa. Täysin omissa käsissä jatkopaikka ei ollut näilläkään pistemäärillä, vaan viimeisen ottelun jälkeen piti vielä seurata muiden pelien lopputulokset, jotta sarjataulukon lopullinen järjestys selvisi.

2-0

Loppuottelussa Martínez Valeron stadionilla oli yleisöä paikalla noin 3500, joka on kymmenisen prosenttia koko stadionin kapasiteetista. Koronarokotusten edetessä kesän aikana uskoisin, että syksyllä alkavan kauden otteluihin pääsee jo vapaammin katsomaan ja kannustamaan paikanpäällekin. Kunhan pääsee ensin alueelle. Finnair lentää kesällä jopa kolmea lentoa viikossa ja Norwegianillakin on kova yritys saada lennnot alkamaan.

Elche CF jatko La Ligassa vaakalaudalla

Olen syksystä asti jännittänyt, pysyykö Elche CF pääsarjassa tämän kauden jälkeen. Olisi hienoa käydä joskus Elchessä katsomassa pääsarjaottelu, mahdollisesti Real Madridia tai FC Barcelonaa vastaan. Pandemian aikana otteluihin ei oteta yleisöä, joten tänä vuonna tuo unelma ei toteudu. Ensi vuonna sitten… paitsi jos Elche CF putoaa takaisin divariin tämän kauden päätteeksi.

Sarjataulukko, kun 10 ottelua on pelaamatta

Elche on tällä hetkellä 17. ja kaksi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Otteluja on pelaamatta 10. Jos Elche saisi lopuista peleistä pisteen per ottelu, niin se riittäisi pitämään joukkueen pääsarjassa (tähän asti kausi on mennyt 0.9 keskiarvolla). Tämä vaatisi luultavasti kaksi voittoa ja neljä tasapeliä, tappioita saisi tulla siis vielä neljä. Vähempikin voi riittää, kunhan keskinäisestä pelistä Alavésin kanssa ei tule tappiota.

Viimeiset 10 ottelua

Pistetilanne on niin tiukka, että putoajat ratkeavat luultavasti viimeisellä kierroksella toukokuun loppupuolella. Elche pelaa toukokuussa erittäin tärkeän keskenäisen pelin Alavésin kanssa. Tämä yksittäinen peli saattaa ratkaista sen, kumpi joukkue jää sarjaan ensi kaudellekin. Elchellä on aika hyvä loppukauden peliohjelma, joten tarvittavat pisteet on kyllä mahdollista haalia kasaan, mutta onnistumisen se vaatii koko joukkueelta.

Elche CF starttaa kautensa!

Elche CF jalkapallojoukkue

Muutama vuosi sitten Elche CF oli La Ligan pääsarjassa ja pärjäsikin ihan kohtuullisesti, eli oli keskitason joukkue. Verojen maksaminen ei kuitenkaan sujunut, joten joukkuetta rangaistiin pudottamalla se alemmalle sarjatasolle.

Nyt Elche CF on kuitenkin palannut pääsarjaan ja ensimmäinen liigapeli on lauantaina. Harjoitusottelussa FC Barcelonaa vastaan Camp Noulla tuli pataan vain 1-0, joten ihan uskottavaa peliä pitäisi olla luvassa.

CMore näyttää suomessa kaikki La Liga -ottelut suorana, joten jos on vaikka F1:n takia maksukanava hankittuna, niin samalla paketilla näkee myös huippujalkapalloa.

Kunhan matkustaminen Alicanteen tästä helpottuu, niin Elchen peleissä kannattaa käydä paikan päällä katsomassa. Stadionille on esimerkiksi Torreviejasta vain n. 30 min ajomatka. Kauden aikana pelataan kertaalleen kotiottelu kaikkia joukkueita vastaan, joten myös Real Madrid, FC Barcelona ja muut huiput tulevat Elcheen.

Etätöiden teko Espanjassa 2018

Joskus tulee eteen tilanne, jolloin pitää työskennellä Espanjassa ollessa: Tämä voi tulla suunnitellusti etätyöjaksona tai sitten yllättäin niin, että Suomesta soitetaan lomalle, että hommat on saatava nyt tehtyä. Tai sitten työntekijä voi muuttaa Espanjaan ja tehdä sieltä käsin etätöitä Suomeen.

Itselleni kävi aikoinaan niin, että en saanut työpaikalta lomaa tarvitsemaani ajankohtaan. Formulakilpailuja ei voinut siirtää myöhemmäksi, joten päätin työskennellä viikon Espanjasta käsin.

Työni on ohjelmistokehitystä, eli sitä voi periaatteessa tehdä mistä vain. Ainoat vaadittavat työkalut ovat tietokone ja riittävän nopea internetyhteys. Työkoneen otin mukaani käsimatkatavarana, mutta internetin kanssa oli enemmän hankaluuksia. Periaatteessa Suomalainen 4G-liittymä on käypä yhteys Espanjassakin, mutta käytännössä sen nopeus ja luotettavuus ei aina riitä työskentelyyn ja toisaalta myös hinta voi muodostua ongelmaksi. Normaali rajattoman 4G:n hinnoittelu EU:ssa on nykyään n. 10 GB dataa kuukaudessa ja sen jälkeen ylittyvästä datasta jokunen euro per giga. Tämä voi vaihdella liittymäkohtaisesti, mutta mitään yllättäviä satojen eurojen kuluja ei enää nykyään pitäisi EU-käytöllä tulla. Dataa kuluu helposti giga päivässä jo pelkkään somettamiseen ja peleihin. Työpäivän aikana kulutusta voi tulla useampi giga, joten Suomiliittymä ei ollut minulle täysin riittävä. Toki pidin puhelimessa yhteyttä koko ajan päällä ja hoidin sähköpostit sekä pikaviestittelyn reaaliaikaisesti. Koneellekin jaoin hätätilanteessa mobiililaitteelta yhteyden.

Alkumatkasta Barcelonassa pyrin työskentelemään aamulla ja illalla hotellilla, mutta se ei ollut kovin tuottavaa. Yhteydet kyllä pelasivat, mutta minulle ei sovi yksittäiset työtunnit silloin tällöin, vaan tarvitsen 2-4 tuntia kerrallaan asioiden edistämiseen. Hotelli on toki loistava toimisto, jos saa rauhoitettua itselleen huoneen työpäiväksi. Meillä reissu eteni niin, että päivät olivat täynnä matkustamista ja ohjelmaa, joten töille jäi vain lyhyt aika aamulla ja illalla.

Työskentely loma-asunnossa

Meillä ei ollut silloin asunnossa mitään nettiyhteyttä. Huonokin kiinteämaksuinen yhteys, esim. maksullinen wifi tai adsl olisi hyvä olla asunnossa, jossa aikoo tehdä töitä. Onneksi kuituyhteyksiä on nykyään hyvin saatavilla asuntoihin.

Käytännössä toimin niin, että hoidin juoksevia asioita 4G:llä ja mobiililaitteella ja sitten kun piti tehdä kunnon työskentelyä, hakeuduin työskentelemään jonnekin, missä on kiinteä yhteys. Näitä paikkoja oli esimerkiksi baarit, kahvilat ja itsepalvelupesula. Aikaero Suomeen aiheuttaa pienen ongelman: esimerkiksi klo 8:30 alkava videopalaveri onkin Espanjassa jo klo 7:30, jolloin baarit ja kahvilat ovat vielä kiinni.

Työskentely yhteisöllisissä työtiloissa

Kun kaipasin kahviloita ja baareja parempaa työskentely-ympäristöä, päätin kokeilla yhteisöllisiä työtiloja eli Co-working -tiloja. Tein haun kahdelle sivustolle: https://www.coworker.com/ ja https://coworkingspain.es/ ja valitsin niistä sopivissa sijainneissa olevia työtiloja. Lähetin seitsemän tarjouspyyntöä englanniksi ja sain niihin neljä vastausta. Kaksi vastausta sanoi, että toimistolla on vain pidempiaikaisia asiakkaita, esim. kuukausivuokralaisia. Kahdesta paikasta sain kuitenkin tarjoukset: toisessa työpäivä maksoi 20€ ja toisessa 15€. Otin kaksi päivää molempiin, jotta pääsin kokeilemaan.

Ensimmäiset kaksi työpäivää vietin Alicantessa sijaitsevassa uLabissa. Lähdin aamuisin bussilla Alicanteen ja kävelin viihtyisälle toimistolle. Paikalla oli lokero tavaroille, työpiste avokonttorissa, vapaa kahvi kahviautomaatista sekä mahdollisuus käyttää pieniä neuvotteluhuoneita esimerkiksi videopalavereihin. Myös hyvä internetyhteys kuului tietysti hintaan ja se toimikin koko ajan nopeasti. Sain uLabissa työskenneltyä yhtä hyvin, ellen jopa paremmin kuin firman toimistolla Suomessa.

Toinen käyttämäni yhteistoimisto oli Larcosta Elchessä. Siellä sain kunnon työpöydän käyttööni sekä kiitettävät yhteydet. Sijainti oli teollisuusalueella, mutta se oli toisaalta hyvä omalla autolla kulkevalle. Toimiston yli laskeutuivat lentokoneet Alicanten lentokentälle, mutta niiden jyrinään tottui nopeasti. Naapurissa oli myös mukava lounasravintola, mille tulikin päivittäin tarvetta. Täälläkin työskentely sujui hyvin, mutta iltapäivällä toimiston lämpötila nousi lähelle 30 astetta ja hiki alkoi puskea pintaan.

Pola Park

Santa Polassa, vartin matkan verran Alicanten lentokentältä Torreviejaan päin, on huvipuisto. Se on aivan tien vieressä ja tähän asti olemme aina menneet ohi, koska se näyttää jotenkin säälittävältä himmentyneine mainoksineen ja tyhjine parkkipaikkoineen.

Nyt päätimme poiketa kahden aikuisen ja kahden lapsen porukalla katsomaan mikä paikka oikeastaan onkaan. Heti aluksi selvisi syy tyhjille parkkipaikoille. Huvipuisto on auki off- seasonina vain viikonloppuisin ja ilta-aikaan. Lisäksi pääsisäänkäynti sekä lisää parkkipaikkoja löytyy puiston toiselta laidalta jonne ei tieltä näe.

Sisään pääsee kätevästi suoraan parkkipaikalta eikä ainakaan toukokuisena lauantaina ollut juurikaan ruuhkaa mihinkään laitteeseen. Ja paikka olikin totaalinen yllätys! Todella hieno ja siisti paikka,suunniteltu selvästi lapsille vanhempineen. Rannekeet koko porukalle maksoivat vähän yli 40 euroa. Kertalippu yhteen laitteeseen 3 euroa. Kuljimme sivuportista joten lipunmyynti oli vähän vaikea löytää, mutta kysymällä selvisi. Pääportin vieressä on ihmeellinen keltainen ”raketin” muotoinen lipunmyyntikioski.

Puisto on oikeastaan huvipuiston ja ”Puuhamaa-tyyppisen”- touhupuiston yhdistelmä. Perinteisten karusellien, törmäilyautojen jne. lisäksi puistosta löytyy mm. karting- autoja (2 hengen tandem-autoilla), mönkijöitä, mahtavat törmäilyveneet, Trampoliineja benji-köydellä, minigolf jne…

Puiston ravintolat ovat hinta/laatusuhteeltaan täysin eri sarjassa kuin Suomen huvipuistoissa. Hampurilaisateria maksoi alle vitosen. Erityishuomion sai myös viinitarjous, lasi puna- tai valkoviiniä maksoi alle 2 euroa. Huvipuistossa. Mahtavaa!

Koko illan puistossa puuhailtuamme päätimme porukalla antaa puistolle melkein täydet 4,5 tähteä.

Hymyilyttää:

  • Ei jonoja off-seasonina. (paitsi benji- trampoliiniin)
  • Useimpiin laitteisiin pääsee vanhempien kanssa myös pienet lapset.
  • Laitteissa ei himmailla. Esim. törmäilyautoissa todella törmäillään!
  • Ystävällinen henkilökunta, puhuvat vähän englantiakin.
  • Parkkipaikkoja runsaasti ja ihan lähellä sisäänkäyntiä.

Kismittää:

  • Paikallisten jonotustavat. (benji-trampoliiniin)
  • Karting- autoissa kamalat kypärät.

Lisäksi jokainen mainitsi suosikkilaitteensa:

Valtteri 2 v: Lentävä Aku Ankka. (karuselli)
Siiri 5 v: Trampoliini benjiköysin.
Madre n. 30 v: Törmäilyveneet.
Padre n. 40 v : Karting- autot.

Matkaopas Barcelonaan : Tripsteri

Ensi sunnuntaina on formulakisat Barcelonassa ja päätin tänä vuonna lähteä katsomaan kisaa ja tietysti kannustamaan suomalaiskuljettajia. Tämä saattaa olla viimeinen kausi, kun sarjassa ajaa kaksi suomalaista ja vieläpä kärkitalleissa. Lennämme Barcelonaan perjantaina Vuelingin lennolla Helsingistä ja koko lauantai on vapaata ihmettelyä kaupungissa. Sunnuntai menee moottoriurheilun parissa ja maanantaina lähdemme etenemään rannikkoa pitkin etelään, ensin Deniaan ja sieltä Guardamariin.

En ole ennen käynyt Barcelonassa, ainoastaan pari kertaa vaihtanut junaa. Nyt kun meillä on yksi päivä aikaa kaupungissa, ajattelin ottaa matkaopaskirjan käyttöön ja hyödyntää kirjoittajien ammattitaitoa sopivien nähtävyyksien ja muiden ohjelmanumeroiden valinnassa. Matkamessuilla törmäsin upouuteen matkaopassarjaan Tripsteriin ja sain Barcelonan matkaoppaan arvosteltavaksi. Koska tämä kirja on vuonna 2018 painettu, sen sisältämät tiedot ovat vielä ajantasaisia.

Hyvä lukea, huono pitää mukana

Lue lisää →