Edulliset lennot Alicanteen kesäkuussa

Selvittelin taas, millä lennoilla pääsisi edullisesti Alicanteen. Tällä kertaa selvitin vain suoria lentoja. Kelpuutin vain sellaiset lennot, joihin saa menopaluun 200€:lla niin, että matkalle tulee kesto yhdestä kahteen viikkoa.

Norwegian on edelleen ainoa lentohtiö, joka tekee suoria lentoja. Kesäkuussa olevat lennot ovat kalliita, mutta heinäkuussa päästään toiseen suuntaan halvimmillaan 99€. Valitettavasti tälle lennolle ei ole edullista paluuta.

 

Elokuussa on useita 99€ lentoja ja niille löytyy myös paluulennot syyskuun puolella. Edullinen väli voisi olla vaikka 19.8. – 2.9.

Syyskuussa lennot taas yllättäin kallistuvat eikä satasella saa edes menolippua.

Seuraavat edullisuuden määritelmääni soveltuvat lennot saa vasta marraskuussa. Silloin on hyvät valikoimat kohtuuhintaisia lentopäiviä.

Kalliit lennot

Mielestäni lennot ovat tällä hetkellä aika kalliita. Käytännössä halpalennon saa, kun ostaa sen viiden kuukauden päähän eli marraskuulle. Marraskuu on vielä sen verran hiljaista aikaa Costa Blancalla, että noita talvilentoja ei varmaan edes myydä kovin paljoa.

Norwegian tienaa tällä yhteydella varmasti hyvin. Mielestäni nyt olisi hyvä tilaisuus jollekin lentoyhtiölle aloittaa kilpailu tällä retillä tai sitten Tampere-Alicante -reitillä. WeTravel-matkatoimisto on yrittänyt tehdä Tampere-Pirkkalasta lomalentoja Kroatiaan, mutta koneita ei ole saatu täyteen. Kroatia on varmasti upea lomakohde, mutta mielestäni olisi kannattanut kuitenkin aloittaa lennot jollain suomalaisten valmiiksi suosimalla kohteella, eli Kanarian saarilla tai manner-Espanjan lomakohteella.  Tällä hetkellä on erikoinen tilanne, kun nämä kaikista suosituimmat kohteet eivät ole kilpailtuja.

 

Formulalähetykset suorana Torreviejassa

Törmäsin vähän sattumalta Rattotallin Facebook-päivitykseen, jossa mainostetaan formulalähetyksiä. Eli jos etsii Torreviejasta baaria, joka näyttäisi formulat, niin enää ei tarvitse kierrellä kyselemässä, vaan menee suoraan Rattotallille. Siellä näytetään suorana myös aika-ajot.

Rattotallin nettisivut

Rattotalli Facebookissa

Monacon GP meni suomalaisittain huonosti, eikä kumpikaan kuski päässyt pisteille. Vähän yllätttäin molemmat espanjalaiset olivat hyvillä sijoituksilla: Alonso Mclarenilla viiden ja Carlos Sainz Jr Toro Rossolla kahdeksas.

Seuraava kilpailu eli Kanadan GP tulee sunnuntaina 12.6.2016 klo 21 Suomen aikaa ja klo 20 Espanjan aikaa. Rattotalli on sunnuntaina avoinna vain klo 20 asti, joten voi olla, että tuota kisaa ei voi paikalla katsoa. Sitten kun ajot jatkuvat Euroopassa, niin ne tulevat varmasti aukioloaikojen aikana.

Kauden 2019 F1-aikataulut

Urheilua viikonloppuna televisiossa : Monacon GP ja Mestarien liigan finaali

Tänä viikonloppuna on pari tärkeää urheilutapahtumaa: ensin lauantaina pelataan mestarien liigan finaali, jossa on mukana kaksi espanjalaista joukkuetta. Sunnuntaina taas ajetaan Monacon GP, joka on perinteisesti ollut hyvä kilpailu.

Madrid vastaan Madrid

Finaaliottelussa ovat vastakkain Real Madrid ja Athletico Madrid. Ottelu näytetään sekä Suomessa että Espanjassa suorana. Suomessa ottelu näytetään Yle kakkoselta klo 21 ja Espanjassa Antena tresiltä klo 19:15 alkaen. Varsinainen ottelu alkaa Suomessa 21:45 ja Espanjassa tuntia aiemmin 20:45, mutta alkulähetyksiin on varattu varsin hyvin aikaa.

Oma veikkaukseni on, että Athleticon puolustus kestää ja Athletico voittaa 1-0 Fernando Torresin puskumaaalilla.

Monacon GP

Kisassa on lähes mahdoton ohittaa radalla, mutta ajovirhe vie yleensä auton päin seinää ja tuo turva-auton radalle.

Kilpailua ei näytetä Espanjassakaan vapailla kanavilla. Kooste tulee sunnuntaina illalla klo 22:30 TDP-kanavalta. Sunnuntain ohjelmatiedot TDP.

Turistijuna Torreviejassa

Torreviejassa kulkee hauska turistijuna. Juna lähtee liikkeelle tasatunnein Paseo la libertadilta suihkulähteen läheltä klo 11:00 – 20:00 (ei 15:00). Myös lipunmyynti on samassa paikassa.

Torrevieja turistijunan lähtöpaikka kartalla

Juna kulkee ensin rantakatua La Matan suuntaan ja tulee takaisinpäin keskustan katuja pitkin.

Junamatka maksaa 4€ aikuiselta ja 2€  lapsilta.

Liput ostetaan kojusta ennen kuin juna lähtee liikkeelle . Matka kestää n. 40 minuuttia ja lähtöjä on siis tasatunnein.

Ihan hauska. Sopii varsinkin ensimmäistä kertaa kaupungissa oleville.

Pinkin suolajärven ranta Torreviejassa

Olen joskus yrittänyt tuloksetta päästä suolajärven rantaan.  Järvet ovat pääosin suojattu metalliaidoilla. Joissain paikoissa aitoja ei kuitenkaan ole tai aidoissa on reikiä.

Sain Facebookissa tällaisen ohjeen: autolla tänne alueelle järvien väliin https://goo.gl/maps/9jJztDLcnRp ja siitä kävellen järven rantaan. Eteläisempi järvi on vaaleanpunainen ja pohjoisempi La Matan järvi on vihertävä.

Mahdollisia rantautumispaikkoja voi olla muitakin.  Mitään virallista paikkaa ei ole eikä järvelle saisi normaalisti mennä.

En ole siis vielä käynyt tuolla enkä osaa sanoa onko tämä ohje yhtään hyvä tai pätevä. Yritän selvitellä myös muita mahdollisia rantautumispaikkoja ja kokeilla niitä.

Norwegianin hintakalenteri huhtikuussa

Tein taas pienen katsauksen Alicanten lentojen hintoihin. Yritän tehdä vastaavan katsauksen muutaman viikon välein, jossa selvitän mahdolliset lennot sekä niiden hinnat. Suorat lennot ovat ensisijaiset seurantakohteet, mutta selvitän myös lentoja muihin Espanjan kaupunkeihin, joista pääsee loppumatkan junalla tai bussilla. Esim. Momondosta tai muilta välityssivuistoilta voi etsiä välilaskullisia lentoja esimerkiksi Tukholman tai Oslon kautta Alicanteen. Lue lisää →