Peltomarkkinat sunnuntaisin Guardamarissa

Paljon kysytty aihe on Costa Blancan alueen markkinat. Sunnuntaisin Guardamarin lähellä on monipuoliset peltomarkkinat eli sitruunapuumarkkinat. Paikalle löytää, kun kääntyy Guardamarin ja La Matan väliltä sisämaahan päin. Peltomarkkinoilla on myynnisssä monenlaista tavaraa. Markkinat alkavat aamulla ja loppuvat klo 14, joten paikalla on hyvä olla viimeistään puolen päivän aikaan.

Sunnuntaisin on myös käytetyn tavaran ja antiikin markkinat La Nuciassa lähellä Benidormia.

Tekemistä Costa Blancalla lokakuussa

Kirjoittelin pari vuotta sitten aiheesta postauksen. Tekemistä Costa Blancalla marraskuussa

Listasin silloin juttuja, mitä voisi tehdä. Listalla oli sellaisia paikkoja, joissa on ollut vielä käynyt tai joissa on ollut käynyt pitkään aikaan. Kohteina oli silloin Santa Barbaran linnoitus,  Torreviejan perjantaimarkkinat, Fortunan kylpylä, Guadalestin kylä ja Villajoyosan suklaatehdas. Näistä olen parin vuoden aikana käynyt kaikissa ja osasta on jotain kirjoitettuna täälläkin. Kaikki nämä kohteet ovat sellaisia, joissa voi käydä pilvisenäkin päivänä ja jotka ovat edelleen toimivia retkikohteita. Fortunan kylpylän sijaan suosittelen kylläkin Archenan kylpylää, joka on sekä parempi, että halvempi.

Lokakuun lopussa ilmat alkavat olla viileämmät kuin aikaisemmin syksyllä. Säätiedotuksen mukaan lämpö kuitenkin nousee vielä yli 20 asteeseen.

Lokakuun lopun säätiedot Alicantessa 2016

Aurinkoinen ja reilun parinkymmenen lämpöasteen sää on miellyttävä ulkona olemiseen. Kun ei ole liian kuuma, voi tehdä vaikka patikointiretkiä tai pyöräretkiä, jotka kesäaikaan olisivat liian kuumia.

Jännä ja toisstaiseksi käymätön kohde voisi olla Busotin tippukiviluolat. Toinen erikoinen vaikka voisi olla luolatalot Cuevas del Rodeo Rojalesissa. Ilmeisesti siellä on taiteilijoita työskentelemässä ja esittelemässä töitään aina kuukauden ensimmäisenä viikkona.

Lokakuun lopussa 28-30. päivä on erikoinen Misteri d’Elx Elchessä. Näytelmä (?) esitetään Santa Marian Basilikassa kaupungin keskustassa. Lippuja voi ostaa verkkokaupasta ja hinnat lähtevät seitssemästä eurosta. Basilika eli iso kirkko on hieno paikka varsinkin ulkoa päin ihailtuna.

Santa Maria Basilika patsaat Santa Maria Basilika sisäänkäynti Santa Maria Basilika sisältä

Lokakuun loppupuolella on myös fira de tots sants de Cocentaina, joka on vuodesta 1346 saakka järjestetty iso markkinatapahtuma.

 

 

Lisää tietoa Alicanten alueen markkinapäivistä

Löysin mielestäni aika hyvän sivuston, jossa on kerätty tiedot kaikista viikottaisista markkinoista. Mercadillo Semanal -sivustolta saa listan tiettynä viikonpäivänä pidettävistä markkinoista. Eli jos haluaa mennä vaikkapa torstaina markkinoille, niin linkeistä voi valita torstain ja aukeavalta sivulta näkee kaikki Alicanten alueen torstaimarkkinat. Markkinoista on tarjolla myös tarkempaa tietoa, kuten aikataulut ja markkinapaikka merkattuna kartalle. Lue lisää →