Resepti: Siisti ja helppo paella

Paella on periespanjalainen ruokalaji, jota tehdään ympäri maata. Kaikilla alueilla on oma autenttinen paellaresepti ja säännöt: esimerkiksi paellan kotikaupungissa Valenciassa on syntiä sotkea lihaa ja mereneläviä samaan paellaan, kun taas maan pohjoisosissa paellaan voi sotkea jopa chorizoa. Oikeastaan vain Valencialainen riisi on aitoa espanjalaista paellaa, muut paellavirityksen ovat ”riisiä eri jutuilla”. Espanjalaisessa kulttuurissa parhaan paellan tekee tietysti äiti ja toiseksi parhaan anoppi. Huonoin paella on rantapaseon turistiravintoloissa. (Todellisuudessa rantakadun ravintolat voivat olla ihan hyviä.)

Paella on aina lounas, erityisesti sunnuntailounas, jota valmistellaan pitkään ja hartaasti. Illallisravintolassa paellaa tilaavat turistit. Paella tehdään koko perheelle ja suurelle joukolle ystäviä, usein ulkona kaasupolttimen tai avotulen päällä. Ravintolassakin minimiannos on kahdelle ruokailijalle valmistettu paella. Ruokailijoiden määrän kasvaessa pannu kasvaa isommaksi eikä riisikerros paksune. Tämä sääntö on kylläkin hankala toteuttaa kotikeittiössä.

Kaikki paellat ovat riisiä, mutta kaikki riisit eivät ole paellaa.

Doña María Vanaclocha
Lue lisää →

Perinteinen tinto de verano -resepti (parempaa kuin sangria)

Mitä on tinto de verano?

Tinto de Verano on espanjalainen virvoitusjuoma, joka on erityisen suosittu Espanjassa ja eri puolilla Välimeren aluetta. Nimi ”Tinto de Verano” tarkoittaa suoraan käännettynä ”kesän punaviiniä”. Se valmistetaan yleensä sekoittamalla punaviiniä ja virvoitusjuomaa, kuten sitruunalimonaadia tai kivennäisvettä. Tämä juoma on erityisen suosittu kuumina kesäpäivinä, sillä se on raikas ja virkistävä.

Tinto de Verano eroaa sangriasta, joka on toinen suosittu espanjalainen juoma. Tinto de Verano on kevyempi vaihtoehto, sillä se sisältää vähemmän alkoholia ja sekoitetaan yleensä yhtä osaa punaviiniä yhteen osaan virvoitusjuomaa. Sangria taas valmistetaan yleensä sekoittamalla punaviiniä, hedelmiä, sokeria, brandya tai muita väkeviä alkoholijuomia sekä usein myös soodaa tai mehua.

Tinto de Veranoa voi nauttia sellaisenaan jäiden kanssa tai lisätä siihen sitruuna- tai limettimehua lisäämään raikkautta. Sitä tarjoillaan usein lasissa, johon lisätään runsaasti jäitä. Se on suosittu juoma Espanjan baareissa, ravintoloissa ja kotona pidettävissä juhlatilaisuuksissa.

Tinto de verano on paikallisten suosima juoma, varsinkin kesällä. Tarjoilijat yleensä ilahtuvat, kun turisti tilaa tinto de veranoa eikä sangriaa, jota yleensä tuodaan turisteille. Näillä saattaa myös olla hintaeroa ravintolassa.

Tinto de veranon valmistus kotona

Yritin tehdä kotona perinteisen tinto de veranon sellaisena, jona sitä Espanjassa olen nauttinut. Juoma on helppo tehdä kotona ja se sopii hyvin esimerkiksi kesäisten grilliruokien seuraksi.

Resepti: Tinto de verano

  • Annoksia: 8
  • Vaikeusaste: Ei kovin vaikeaa taitavalle baarimikolle

Ainekset

  • Pullo keskinkertaista/keskihintaista punaviiniä
  • Pullo soodaa (Sittistä, Spriteä, sitruunaista vichyä)
  • Jäitä
  • (sitruunan siivu jokaiseen lasiin)

Ohje

  1. Laita lasin pohjalle muutama jääpala
  2. Lisää punaviiniä niin, että lasi on puoliksi täynnä
  3. Lisää soodaa, kunnes lasi on täynnä
  4. Koukkaise kerran lasin pohjalta pitkällä lusikalla, jotta juomat sekoittuvat.
  5. Halutessasi voit vielä koristella juoman sitruunaviipaleella

Lue lisää →

Kesäpunkkua Torreviejassa

Irish Pub Shannon Torreviejassa maistattaa tinto de veranoa keskiviikkona 9. elokuuta.

Koko ilmoitus:

On the 9th , is our promotion night of Tinto De Verano , a profesional mixoligist is coming down to prepare all the drinks for everyone , and you have the chance to win a trip of a lifetime!!!! Keep your eyes on our facebook page to be in the chance of winning .

Tinto de verano on kesäinen juomasekoitus, jossa on punaviiniä ja limonadia.

Tinto de verano -resepti soda stream -esanssilla

Tinto de verano eli kesäpunkku on Espanjassa paikallisten suosima kesäjuoma. Turistit tilaavat usein kalliimpaa sangriaa, mutta heidänkin kannattaisi koittaa tätä edullisempaa juomaa.

Tinto de veranoa saa käytännössä joka paikasta. Juoma on siitä hauska valinta, että eri ravintoloissa se on yleensä vähän erilainen. Joissain paikoissa saa valmiiksi tehdyn La Casera -merkkisen juoman ja toisissa paikoissa juoma sekoitetaan talon viinistä ja limonadista. Molemmat ovat yleensä hyviä.

Varsinkin kesällä laimennettu viini on hyvä valinta juomaksi. Kun seuraa paikallisten tilauksia, niin he usein valitsevat tämän. Olen myös huomannut, että jostain syystä tarjoilijat ilahtuvat, kun matkaaja tilaa tinto de veranon. Kerran tosin kävi niin, että siitä yritettiin laskuttaa kokonaisen viinipullon hinta.

Menu del diaan voi aina  valita myös tinto de veranon juomaksi. Menu del dia on kokonaisuus, johon kuuluu alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja juoma. Yleensä menu del diaa saa vielä illemmallakin, eli se ei täysin vastaa suomen lounasta.

Tinto de veranon resepti

Perinteinen resepti sisältää puolet keskinkertaista punaviiniä ja puolet La Casera -limonadia.

Jos kotona on Soda stream -hiilihapotuskone, voi kokeilla seuraavaa reseptiä:

  • isoon lasiin jäitä
  • punaviiniä 8cl -tai muu sopiva määrä
  • pienen pieni tilkka sitruunaista esanssia eli sellaista josta voi tehdä limonadia
  • loput hiilihapotettua vettä

 

Katso myös ohje perinteiseen tinto de veranoon.